Synnyttääkö klikkiotsikointi enemmän aitoa keskustelua vaiko kohuja ja pahoinvointia?

Viime aikoina on julkaistu useampia kritiikkejä, joissa taiteilijan suoritus lytätään varsin laiskoin ja kategorisin sanankääntein. Kiira Korven esikoisrunoteos oli "surkea", Juha Tapion konserttia luonnehdittiin puolestaan "yltiopositiiviseksi julistus-rockiksi". Kritiikit luettuani jään miettimään, ketähän ne loppuviimein palvelee?

Yhteiskunnassamme vallitsee mielenterveyskriisi. Etenkin nuorten tilanne on huolestuttava. Tarvitaan muutosta rakenteisiin, mutta samanaikaisesti niitä murentaa julkisen keskustelun kärjistyminen ja huomion hakeminen. Media ja etenkin SoMe ovat tässä keskiössä. Ovatko kulttuuritoimittajat menneet mukaan tähän someraivoon klikkiotsikoita kalastellessaan?

Taide tuottaa tutkitusti hyvinvointia. Paradoksaalisesti uran rakentaminen taidealalle lisää pahoinvointia. Brittiläistutkimuksen mukaan yksi keskeisistä stressitekijöistä artistien työssä on digitalisoitumisen myötä syntynyt jatkuva ja julkinen arvostelun kohteeksi joutuminen. Tutkimus koski musiikintekijöitä ja artisteja mutta on selvää, että sama paine kohdistuu muihinkin taiteen- ja kulttuurialan tekijöihin.

Urheilumaailmassa psyykkisen hyvinvoinnin merkitys menestystekijänä on ymmärretty. Miten on kulttuurikentän laita? Kulutamme kyllä mielellämme taidetta ”luksustuotteena”, mutta arvostammeko ihmisiä, ketkä sen meille luovat?

Me mielen ja taiteen asiantuntijat toimimme ruohonjuuritasolla tukien alalla toimivia tulokkaita ja jo ammatikseen taidetta tekeviä. Kaupallisten tuotantoyhtiöiden armoilla moni tekijä tarvitsee ammatillista mentorointia ja luotettavaa tukea henkisen puskurin kasvattamiseen. Valtakunnan mediat ovat puolestaan yksi keskeisistä suunnannäyttäjistä arvostavan ja luovuutta tukevan ilmapiirin luomisessa.

Jos haluamme luoda terveen kulttuuri-identiteetin omaavan ja henkisesti kukoistavan yhteiskunnan, meidän on yhdessä tuettava luovia tekijöitä ja heidän edellytyksiään suoriutua alalla. Taidekritiikkiä tarvitaan ja sitä luetaan. Silti on uskallettava kysyä, kuka ruokkii ketä ja mitä.

Jaana Mäntykoski

psykologi